Neljännen ja viidennen viikon kuulumisia!

Paljon on tapahtunut tässä parin viikon aikana meidän tiimille. Neljäs viikko oltiin Suomailaisen pioneerityötä tekevän pariskunnan kanssa Nairobin esikaupunkialueella sekä Kitengela – nimisessä kylässä, noin tunnin ajomatkan päässä Nairobista. Paikka oli myös lähellä Missionuorten keskusta, jossa oltiin ensimmäiset kaksi viikkoa aktiosta.

Viikon aikana saimme nauttia ”suomalaista” ruokaa, kuten makaroonilaatikkoa keniaisisita raaka-aineista. Sekä ihanaa vaihtelua oli saada aamupalaksi hedelmiä! Yleensä meidän aamupalat koostuvat vaaleasta leivästä hillon sekä pähkinävoin kanssa. Suomailasena monesti kaipaan sitä puuroa tai ruisleipää voin ja juuston kanssa.

Viikon aikana saimme nähdä ja tutustua millaista on olla lähetystyössä ja nimenomaan tekemässä pioneerityötä. Jokapäiväiset asiat ovat todella hankalia täällä, kuten ruoan laitto tai pyykinpesu. Myös kaupassa käyntiin tarvitsee varata aikaa vähintään muutama tunti, puhumattakaan itse ruoan valmistuksesta.

Autoimme viikon puolivälissä pariskuntaa muutossa. He muuttivat kaupunkialueelta maaseudulle. Heidän talonsa oli kenialaisella mittapuulla todella hieno ja hyvin pidetty. Täällä ei ole yhtään erikoista, jos seinä tai katto on hieman vinossa. Silti asunto oli hyvin kotoisa – ainakin näin suomalaisena se tuntui todella viihtyisältä olla kotoisassa ilmapiirissä.

Muutamia asioita tiimin sisällä tuli ilmi, joita sitten yhdessä käsiteltiin. Mielestäni tässäkin oli Jumalan ajoitus, koska olimme paikassa, jossa oli myös helppo käsitellä asioita, eikä ollut paineita ulkopuolisilta. Näin saimme vahvistaa keskinäistä yhteyttämme tiimin kanssa.

Olimme mukana myös muutamassa kokouksessa. Evankelioimme myös viikon aikana useampaan kertaan kaduilla.Myös teimme ensimmäistä kertaa täällä olomme aikana rukouskävelyä tiettyillä alueilla. Sunnuntaina pidimme kokouksen pariskunnan kanssa heidän pienen pienessä seurakunnassaan, jossa esitimme muutaman draaman ja todistuksen.

Maanantaina meillä oli (totuttuun tapaan) vapaapäivä, ja osa porukasta meni käymään Nairobin keskustassa ja osa jäi vain lepäilemään ”kotiin”. Kaikilla oli mukava päivä!

Tiistaina 18.10 lähdimmekin matkustamaan kohti Mombasaa. Vuokrasimme Matatun, paikallisen minibussin. Matatun omistaa sunnuntaina seurakunnassa tapaamamme seurakuntalaisen isä, ja matka meni todella mukavasti suuremmitta ongelmitta. Matka-aika meillä oli noin 8 tuntia, noin 500 km. Kun pääsimme Mombasaan, vastamme tuli liikenneruuhka, jollaista itse en ole aikaisemmin nähny. Ajotyyli täällä ei tunne kunnollisia sääntöjä; sieltä mennään mistä päästään.

Perille päästiin silti ilman vahinkoja, kiitos siitä kuuluu Taivaan Isälle! Saavuimme paikalliselle Missionuorten keskukselle illalla, ja vastassa meitä oli iloinen joukko keskuksen henkilökuntaa sekä tietenkin hyvä päivällinen. Keskus sijaitsee lauttamatkan päässä Mombasan keskustasta, yhden pääsataman vasta rannalla. Vieressä on ihana ranta, jossa tosin uiminen on vaarallista haiden takia. Onneksi hyvä uimaranta löytyy noin 5 minuutin kävelymatkan päästä. Iltaisin maisemat ”pääsaarelle” eli keskustaan ovat hienot.

Keskiviikkona meillä oli tutustumista niin keskuksen toimintaan sekä tapoihin kuin kaupunkiinkin.

Torstai oli täällä yleinen vapaapäivä ja yksi paikallinen seurakunta oli järjestänyt perhetapahtuman. Olimme siellä mukana, esitimme muutaman draaman sekä järjestimme lapsille muutamia pelejä. Aikataulut täällä Afrikassa ovat hieman erilaisia kuin meillä, joten odottelemme aamusta esin muutaman tunnin, ennen kuin pystyimme aloittamaan ohjelman. Ja silloin paikalle tulivat vain lapset, vanhemmat tulivat vasta lounaan jälkeen, jos tulivat ollenkaan.Silti päivä oli meille hyvin opettavainen kokemus.

Perjantai vierailimme kahdessa eri koulussa; peruskoulussa aamupäivällä sekä lukiossa iltapäivällä. Järjestimme nuorille aikaa kysyä kykymyksiä tytöt ja pojat erikseen aiheesta kuin aiheesta. Hyviä ja tiukkojakin kysymyksiä tuli ja parhaamme mukaan vastasimme heidän mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Koimme että tätä kautta olimme vaikuttamassa nuorten elämiin.

Lauantaina menimme auttamaan orpokotiin. Paikka oli todella paljon siistempi, kuin edellinen orpokoti, missä vierailimme. Paikka oli myös pienempi; kodissa asui vain 17 lasta, iältään 5 – 13 vuotiaita. Osalla lapsista on vanhemmat, mutta ovat niin köyhiä, etteivät voi huolehtia lapsistaan, joten lapset ovat sijoitettu lastenkotiin. Vierailusta jäi todella hyvät muistot ja itse ainakin nautin auttaa kodin käytännön jutuissa, kuten pyykinpesussa sekä siivouksessa.

Sunnuntaina meillä oli tuttuun tapaan kokous, jossa esitimme draaman ja laulun sekä saarnasimme. Tällä kertaa saarnaus vuorossa oli Iisa ja Robin. Rukoilimme edellisenä iltana, että sanomamme voisi olla yhtenäinen. Ja niin se olikin, kaikki mitä teimme hioutuivat yhteen todella mainiosti! Taas yksi kiitos aihe lisää reissustamme.

Täällä tilanteet ja asiat muuttuvat todella nopeaa, yleensä odottelun jälkeen, mutta onneksi hyvä asenne auttaa. Paljon on jäänyt sen takia tekemättä, tai ollaan tehty jotain, mitä alunperin ei ollut aikataulussa. Se on osa kulttuuria, jota itse välillä ihmettelen vieläkin.

Aiomme olla täällä Missionuorten keskuksella vielä toisenkin viikon, ennen siirtymistämme Jesus Celebrate Center- seurakuntaan täällä Mombasassa. Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, toivottavasti ehditään kirjoittamaan seuraavasta viikosta nopeammin!

-marjo

Kolmas viikko toi mukanaan Masai-heimon haasteet

160km:n matka Masai-maille Narokkiin kulki läpi Nairobin liikenneruuhkan, näimme ilmastoa kuivuuden hiekkapyörteistä vihreään rehevyyteen vuoristomaisemia tarkkaillen. Matkalla meidät yllätti muutapa paviaani sekä lehmä- että antilooppivaroituskyltit.

Alkuviikosta teimme kaksi niin sanottua kotikäyntiä. Kävimme kahden naisen pihalla kertomassa todistuksia ja rukoilemassa heidän puolestaan. He asuivat todella köyhissä oloissa istuen päivät pitkät maassa lajitellen maissia kanojen juostessa ympäriinsä ja varastellen vähäistä maissin määrää. Lapsetkin olivat jo tottuneet kärpäspaljouteen, koska eivät välittäneet vaikka naama olisi ollut täynnä kärpäsiä tunkeutumassa silmiin, sieraimiin ja suuhun.
Perinteiseen tapaan teimme myös kaksi kouluvierailua. Peruskoulun lapset olivat hyvin kiinnostuneita Sennin tarinasta, jonka Robin kuvitti taululle mahtavilla piirtäjänlahjoillaan. Masikonden toisen asteen koulussa draamojen ja todistuksien sekä Mitjan alustuspuheenvuoron jälkeen jaoimme tytöt ja pojat ryhmiin ja heillä oli mahdollisuus kysyä mitä vain. Kysymyksiä joihin heillä ei ole vastauksia tai uskalla kysyä seurankunnassa. Me pääsimme vastailemaan kokemusten ja Raamatun perustein. Lähinnä kysymykset käsittelivät alkoholia ja ihmissuhteita.
Pitkä odotus palkittiin! Oltiin kuultu jo aikasemmin, että Masai-heimon parissa saadaan teurastaa vuohi tai lammas. Robin ja Aku pääsivät vetämään parilta kanalta päät poikki. Tytöt kirkuivat vieressä kun päät jäivät käteen ja kanat lähtivät juoksemaan. Saimme myös biologian oppitunnin kanan osista. Joona sai luvan myöhemmin samana päivänä katkaista pullealta karitsalta kaulan, olisi ruokaa tiedossa muutamaksi päiväksi. Päivälliseksi saimme herkullisia lampaan sisäelimiä. Myöhemmin näimme ruhon lojuvan korissa ruokakomeron nurkassa kärpäsien päällystämänä.
Masai-ihmisiltä voi oppia jotain. He olivat hyvin ystävällisiä ja palvelualttiita. Ystävämme Erick tuli joka aamu tekemään aamupalaa meidän vielä nukkuessamme, näytti meille ympäristöä, opasti ja tinki kaupankäynnissä meidän puolestamme. Hänen isänsä Joseph oli seurakunnan vanhemmistojäsen ja hyvin viisas sekä isällinen henkilö.
Saimme luvan kaivaa kuoppia puuntaimille sekä istuttaa puut. Erick näytti meille esimerkkiä ja kyllä tuli sellanen tunne että me ollaan näitä peukalokeskelläkämmentä-ihmisiä.

Masai-kirkko oli aivan erilainen kuin savesta ja lannasta tehty Athi riverin pikkukirkko, jonne mahtui n.20 henkilöä. Masai-kirkossa hypittiin ja taputeltiin ylistyksen tahtiin yli sadan hengen voimin kun taas Athi riverin kirkossa istuttiin naisenemmistön seurassa. Masaikirkolla pidimme kolmen viikonloppukokouksen saarnat, Joona & Amy puhujapöntön takana.
Tiistaina lähtö pois Masai-mailta kohti Nairobia suomalaiseen kotiin.
-Robin & Aku

Toisen viikon mietteitä ja uusiin haasteisiin valmistautumista

Toinen viikko pyörähti käyntiin täällä Athi river - keskuksella pilvisissä merkeissä, itse asiassa joka päivä on ollut pilvistä, mutta sadetta emme ole saaneet vielä kokea. Olemme tällä viikolla tehneet enemmän käytännön töitä kuin viime viikolla. Esimerkiksi torstaina menimme siivoamaan paikallisen kylän, Makutanon, pääkatua ja samalla näyttämään Jumalan rakkautta konkreettisella tavalla kyläläisille. Siinä siivotessa pohdimme yhdessä sitä, että onko siivoamisellemme mitään vaikutusta? Koska ainakin täällä on tapana heittää vain roskat kadulle välittämättä siisteydestä ollenkaan. Kuinka kertoa paikallisille, että on parempiakin tapoja kuin vain jättää jätteet kadulle? Miten saada aikaan muutos, mikä vie kohti järkevämpää asumista? Sitä jäimme pohtimaan ja toivottavasti saamme osoittaa esimerkillä kuinka pienillä asioilla saa muutosta aikaan.

Keskiviikkona saimme kuulla opetusta siitä, kuinka etenkin afrikkalaiset voisivat syödä paljon enemmän viherkasveja, joita heidän takapihoillaan kasvaa jo valmiiksi. Kanadalainen Dale kertoi meille erilaisten kasvien ravintoarvoista ja miten tietyt ruokatuotteet ovat paljon ravitsevampia ihmisen keholle kuin toiset. Näin kuulemma ratkeaisi monen äärimmäisessä koyhyydessä elävän afrikkalaisen ruoan tarve, koska monesti ravintoarvoltaan peremmat kasvit ovat halpoja ja helppo kasvattaa. Samalla saimme uutta näkökulmaa omiinkin ruokailutottumuksiin.


Torstaina illalla saimme hieman rentoutua, kun keskuksella asua hollantilaiskenialainen pariskunta kutsui meidät luokseen kylään. Saimme juoda limsaa ja kahvia ( ne, jotka siitä tykkäävät), syödä sipsejä sekä katsoimme elokuvan. Ainakin itselleni tuli tarpeeseen unohtaa hetkeksi missä on ja vain keskittyä nauttimaan elokuvasta ja ystävistä.

Perjantaina menimme samaan orpokotiin, jossa vierailimme jo viime viikolla ja autoimme siellä käytännön jutuissa. Lauantaina taasen saimme olla mukana paikallisessa kids' action dayssä, kun 20 lasta tuli keskukselle. Esitimme heille draamoja ja meillä oli varattuna leikkejä. Lapset olivat innoissaan polttopallosta, kun hoksasivat leikin säännöt. Monet lapset tulivat oloista, joita itse en edes osaa kuvitella: rikkinäiset vaatteet ja kengät, ruokaa kerran päivässä, eikä kunnollista luku - tai kirjoitustaitoa. Mutta oli mahtavaa nähdä kuinka iloisia ja onnellisia he silti ovat.

Saimme vasta tällä viikolla tietää, että tämän keskus on keskittynyt lapsiin. En oikein tiedä miksi emme ole sitä aikaisemmin hoksanneet kaikkien meidän kouluvierailuiden ja keskuksella toimivan esikoulun puolesta. Myös maanantaina täällä alkava DTS(sama koulu, jota me nyt käymme)on keskittynyt lapsiin. Ollaan myös tavattu uusia DTS-oppilaita ja puolet heistä tulee tänne länsimaista. Vaatii todella rohkeutta tulla 18-vuotiaana länsimaalaisena Afrikkaan kuudeksi kuukaudeksi. Minusta itsestäni ei olisi ollut siihen sen ikäisenä. En tiedä kyllä olisiko vieläkään. Täällä silti ollaan nytten se kaksi kuukautta!

Olemme huomanneet että suurin osa kenialaisista uskovat Jumalaan vilpittömin sydämin, mutta monelta uupuu henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa. Olemmekin yrittäneet rohkaista nuoria etsimään henkilökohtaista suhdetta Luojaamme ja etsimään hänen suunnitelmaansa juuri heidän elämäänsä. Meidän rukouksena onkin ollut, että olisimme voineet olla jakamassa nuorille sitä yhteyttä Jumalan kanssa mikä meillä jo on. Näyttämässä esimerkkiä miten Jumala voi kuljettaa, kun antaa elämänsä hänen käyttöönsä. 


Viikon yksi kohokohta oli, kun kävimme katsomassa leijonia paikallisessa "eläintarhassa". Ajoimme joitakin kilometrejä pientä mutkaista tietä keskelle - ei mitään. Löysimme sieltä aitauksia, joissa oli eri eläimiä: puhveleita, strutseja, korppikotka, gepardeja ja leijonia! Eläimet oli laitettu pieniin häkkeihin tai aitauksiin, joissa niillä ei ollut kovin paljon tilaa liikkua. Joku kävi silloin tällöin ruokkimassa niitä mutta muuten ne elivät yksikseen aidaittuina. Pääsimme muun muassa aivan lähelle leijonaa, siihen olisi voinut jopa koskea. Myöhemmin kuulimme, että eläimet omistaa Kenian oikeusministeri.

Maanantaina on vapaapäivä ja sen jälkeen olemme lähdössä täältä keskukselta. Suuntaamme kulkumme masai-heimon pariin Nairobin pohjoispuolelle. Meidän mukaamme lähtee yksi keskuksen henkilökunnan jäsen, joka vie muitakin ryhmiä heimon pariin. Emme tiedä paljonkaan mikä meitä odottaa mutta avoimin mielin ollaan menossa. Uusia haasteita ja kokemuksia kohti. Ei sitä koskaan tiedä mitä seikkailuja Taivaan Isällä on meille varattuna!
 - marjo 


 

Viikko takana, monta edessä!!

Noniin, reissumme on alkanut! Innostunut joukkomme kokoontui Helsinki-Vantaan lentokentälle maanantaina 19.9 ja matkaa ensimmäiselle etapille, Nairobiin, tehtiin yli 16h. Lensimme Keniaan Lontoon kautta, jossa vaihdoimme lentokonetta. Saapuessamme Kenian lentokentällä, meitä vastassa olivat paikalliset missionuoret afrikkalaisen minibussin kera. Kenialaiseen kulttuuriin tutustuminen alkoi heti lentokoneesta ulos astuttaessa. Rento elämänmeno, erilainen arkkitehtuuri ja kiinnostus "musunguja" (valkoihoisia) kohtaan tulivat heti vastaan Nairobin kaduilla. Matkasimme noin 50 km päähän Nairobista maaseutu alueelle Missionuorten Athi River-keskukselle.

Keskus, jossa majailemme nämä ensimmäiset viikot on tosi siisti. Huoneista ei vielä toistaiseksi ole löytynyt ylimääräisiä kavereita, pihassa ei seikkaile roskia, kuten muualla näkee ja ulkohuussissa on melkein ilo käydä. Vettä on riittänyt sekä peseytymiseen, pyykinpesuun että juomavedeksi. Tästä olemme olleet erittäin kiitollisia. Keskuksen henkilökunta on todella välitöntä ja ystävällistä. Olemme ruokailleet, rukoilleet ja tehneet töitä yhdessä paikallisten kanssa. On ollut todella antoisaa huomata kuinka voimme kokea uskonyhteyttä ihmisten kanssa, joilla on aivan erilainen kulttuuri ja elämäntausta. Henkilökunnalla on myös palava halu levittää evankeliumia rakkauden ja käytännön teoilla julistuksen lisäksi.

Olemme saaneet nauttia joka päivä monimuotoisesta luonnosta kuivuudesta huolimatta. Täällä voi törmätä kirahveihin, apinoihin, gaselleihin, värikkäisiin lintuihin ja liskoihin ja muihin Afrikan luontokappaleisiin. On ollut hämmästyttävä nähdä kuinka pienenkin sateen sattuessa luonto alkaa viheriöimään. Pienen pieni sadekuuro on siis saapunut kerran täällä olomme aikana. Kunnon sadetta täällä ei ole ollutkaan puoleen vuoteen.

Viikko on kulunut pääasiassa kouluja kiertäessä: ala-asteilla, kuurojen sisäoppilaitoksessa, tyttöjen lukiossa sekä orpokodissa. Kaikkialla olemme saaneet todella lämpimän vastaanoton ja olemme saaneet levittää ilosanomaa Jeesuksesta draamojen, puheiden, leikkien ja erilaisten käytännöntöiden kautta. Samalla olemme saaneet henkilökohtaisesti kohdata ihmisiä niin pieniä, kuin vähän isompiakin. Tiimi on saanut haastaa itseään, ja olemme saaneet huomata miten täynnä olemme lahjakkaita näyttelijöitä, puheiden pitäjiä sekä lastenhoitajia ja heidän kanssaan leikkijöitä.

Päivärytmi liikkuu paljolti auringon mukaan. Me suomalaisetkin olemme kerrankin ajoissa nukkumassa. Parhaimmillaan jo yhdeksältä illalla untenmailla.

Viikon mietteitä:

Paikallisella orpokodilla käynti oli todella mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Orpokodilla meidät jaettiin eri toimialueisiin ja sain olla Sennin kanssa auttamassa pienten vauvojen hoidossa, ikähaitarilta lapset olivat 3kk-1v3kk väliltä. Ryhmään kuului kahdeksan lasta, joiden hoitovastuu oli yhdellä hoitajalla. Palkkaa orpokodin työntekijät saavat n.45 € kuukaudessa. Minuun teki todella vaikutuksen se, kuinka rakkaudella ja kärsivällisesti hoitaja kohteli lapsia vaikka työtä oli paljon, pitkä päivä töissä, ja huomiota yhdelle lapselle ei riittänyt paljonkaan. Samalla tuli mieleen, kuinka huutavaan tarpeeseen Suomessa mm. roskiin heitetyt kestovaipat olisivat täällä. Vaippojen kuntoa ei pysty edes kuvailemaan.

Pienet orpovauvat veivät todella sydämen heitä viihdyttäessä, kylvettäessä ja syöttäessä. Lapsista aisti todellisen rakkauden kaipuun. Jotkut heistä olivat niin apaattisia, että sylissä pitäminen ja juttelu eivät tehneet heihin mitään vaikutusta.

Minulle jäi erityisesti mileen pieni poika, joka todella janosi rakkautta. Hän istui vaikka kuinka kauan sylissäni pää rintaani vasten silmät kiinni ja kuunteli kun hyräilin hänelle hiljaa. Välillä sormeillen pienillä käsillä ristiä, joka riippuu kaulassani. Siinä istuessa tajusin kuinka paljon Jumala noita pieniä rakastaa. Jos minä pystyn edes vähän tuntemaan hellyyttä ja rakkautta heitä kohtaan, kuinka paljon enemmän Taivaan Isä tuntee niin heitä ja meitä kaikkia kohtaan. Samalla mietin sitä, kuinka meillä tulisi olla Jumalan edessä samanlainen asenne kuin tällä pienellä pojalla. Janota rakkautta, jota Jumala haluaa meille antaa. Olla niin lähellä, istua Isän sylissä, että voimme kuulla sydämen lyönnit, ymmärtää ja nähdä Jumalan tahdon. Siinä saamme täyttyä rakkaudella mistä antaa ja jakaa muille.

Oli haikeaa jättää kaikki suloiset lapset orpokodille. Henkilökunnan kiitollisuus avustamme lämmitti sydäntä ja päivän jälkeen todella tuntui siltä, että oli pystynyt olemaan avuksi ja hyödyksi monelle ja saanut jakaa Jumalan rakkautta monin eri tavoin. Mikä parasta olemme menossa vielä auttamaan orpokodille uudestaan tällä viikolla.

- Iisa-Mari

Kuurojen sisäoppilaitoksessa Machakoksessa kohtasin tytön nimeltä Zahara, joka oli päässyt opiskelemaan lukion ensimmäiselle luokalle onnistuttuaan hyvin kokeissa, joissa monet tiputetaan pois mahdollisuudesta saada ylempää koulutusta. Hän asui kaukana kotoaan, hänellä oli iso perhe Pohjois-Keniassa. Kommunikoimme kirjoittaen, Kenialaiset osaavat hyvin englantia. Sain rukoilla hänen puolestaan.

Eräs toinen oppilaista oli koskettunut niin paljon Robinin todistuksessa jakamasta Raamatun jakeesta Joh 3:16, että hän tuli pyytämään lisää jakeita meiltä, joita hän kirjoitti käteensä. Rukoilimme myös hänen, ja monien muiden oppilaiden kanssa. Nämä kohtaamiset vaikuttivat minuun syvästi.

Lapset myös esittivät meille omia esityksiään. Kuurot oppilaat esittivät tanssi ja musiikki esityksiä osoittaen huikeaa rytmitajua ja lahjakkuutta.

Tuntuu, että lapset täällä arvostavat koulunkäyntiä aivan eri tavalla kuin Suomessa. Vaikka koulupäivät ovat pitkiä, ne voivat alkaa jo kuuden aikaan aamulla ja päättyä vasta kuudelta illalla.

Mutta silti lapset ovat joka päivä innoissaan oppimassa. Meidätkin lapset ottivat tosi innolla vastaan ja jaksoivat seurata draamat, sketsit ja puheet. Lapset myös halusivat toivottaa meidät tervetulleiksi esittämällä meille itse tanssia ja laulua.

- Senni