Toisen viikon mietteitä ja uusiin haasteisiin valmistautumista

Toinen viikko pyörähti käyntiin täällä Athi river - keskuksella pilvisissä merkeissä, itse asiassa joka päivä on ollut pilvistä, mutta sadetta emme ole saaneet vielä kokea. Olemme tällä viikolla tehneet enemmän käytännön töitä kuin viime viikolla. Esimerkiksi torstaina menimme siivoamaan paikallisen kylän, Makutanon, pääkatua ja samalla näyttämään Jumalan rakkautta konkreettisella tavalla kyläläisille. Siinä siivotessa pohdimme yhdessä sitä, että onko siivoamisellemme mitään vaikutusta? Koska ainakin täällä on tapana heittää vain roskat kadulle välittämättä siisteydestä ollenkaan. Kuinka kertoa paikallisille, että on parempiakin tapoja kuin vain jättää jätteet kadulle? Miten saada aikaan muutos, mikä vie kohti järkevämpää asumista? Sitä jäimme pohtimaan ja toivottavasti saamme osoittaa esimerkillä kuinka pienillä asioilla saa muutosta aikaan.

Keskiviikkona saimme kuulla opetusta siitä, kuinka etenkin afrikkalaiset voisivat syödä paljon enemmän viherkasveja, joita heidän takapihoillaan kasvaa jo valmiiksi. Kanadalainen Dale kertoi meille erilaisten kasvien ravintoarvoista ja miten tietyt ruokatuotteet ovat paljon ravitsevampia ihmisen keholle kuin toiset. Näin kuulemma ratkeaisi monen äärimmäisessä koyhyydessä elävän afrikkalaisen ruoan tarve, koska monesti ravintoarvoltaan peremmat kasvit ovat halpoja ja helppo kasvattaa. Samalla saimme uutta näkökulmaa omiinkin ruokailutottumuksiin.


Torstaina illalla saimme hieman rentoutua, kun keskuksella asua hollantilaiskenialainen pariskunta kutsui meidät luokseen kylään. Saimme juoda limsaa ja kahvia ( ne, jotka siitä tykkäävät), syödä sipsejä sekä katsoimme elokuvan. Ainakin itselleni tuli tarpeeseen unohtaa hetkeksi missä on ja vain keskittyä nauttimaan elokuvasta ja ystävistä.

Perjantaina menimme samaan orpokotiin, jossa vierailimme jo viime viikolla ja autoimme siellä käytännön jutuissa. Lauantaina taasen saimme olla mukana paikallisessa kids' action dayssä, kun 20 lasta tuli keskukselle. Esitimme heille draamoja ja meillä oli varattuna leikkejä. Lapset olivat innoissaan polttopallosta, kun hoksasivat leikin säännöt. Monet lapset tulivat oloista, joita itse en edes osaa kuvitella: rikkinäiset vaatteet ja kengät, ruokaa kerran päivässä, eikä kunnollista luku - tai kirjoitustaitoa. Mutta oli mahtavaa nähdä kuinka iloisia ja onnellisia he silti ovat.

Saimme vasta tällä viikolla tietää, että tämän keskus on keskittynyt lapsiin. En oikein tiedä miksi emme ole sitä aikaisemmin hoksanneet kaikkien meidän kouluvierailuiden ja keskuksella toimivan esikoulun puolesta. Myös maanantaina täällä alkava DTS(sama koulu, jota me nyt käymme)on keskittynyt lapsiin. Ollaan myös tavattu uusia DTS-oppilaita ja puolet heistä tulee tänne länsimaista. Vaatii todella rohkeutta tulla 18-vuotiaana länsimaalaisena Afrikkaan kuudeksi kuukaudeksi. Minusta itsestäni ei olisi ollut siihen sen ikäisenä. En tiedä kyllä olisiko vieläkään. Täällä silti ollaan nytten se kaksi kuukautta!

Olemme huomanneet että suurin osa kenialaisista uskovat Jumalaan vilpittömin sydämin, mutta monelta uupuu henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa. Olemmekin yrittäneet rohkaista nuoria etsimään henkilökohtaista suhdetta Luojaamme ja etsimään hänen suunnitelmaansa juuri heidän elämäänsä. Meidän rukouksena onkin ollut, että olisimme voineet olla jakamassa nuorille sitä yhteyttä Jumalan kanssa mikä meillä jo on. Näyttämässä esimerkkiä miten Jumala voi kuljettaa, kun antaa elämänsä hänen käyttöönsä. 


Viikon yksi kohokohta oli, kun kävimme katsomassa leijonia paikallisessa "eläintarhassa". Ajoimme joitakin kilometrejä pientä mutkaista tietä keskelle - ei mitään. Löysimme sieltä aitauksia, joissa oli eri eläimiä: puhveleita, strutseja, korppikotka, gepardeja ja leijonia! Eläimet oli laitettu pieniin häkkeihin tai aitauksiin, joissa niillä ei ollut kovin paljon tilaa liikkua. Joku kävi silloin tällöin ruokkimassa niitä mutta muuten ne elivät yksikseen aidaittuina. Pääsimme muun muassa aivan lähelle leijonaa, siihen olisi voinut jopa koskea. Myöhemmin kuulimme, että eläimet omistaa Kenian oikeusministeri.

Maanantaina on vapaapäivä ja sen jälkeen olemme lähdössä täältä keskukselta. Suuntaamme kulkumme masai-heimon pariin Nairobin pohjoispuolelle. Meidän mukaamme lähtee yksi keskuksen henkilökunnan jäsen, joka vie muitakin ryhmiä heimon pariin. Emme tiedä paljonkaan mikä meitä odottaa mutta avoimin mielin ollaan menossa. Uusia haasteita ja kokemuksia kohti. Ei sitä koskaan tiedä mitä seikkailuja Taivaan Isällä on meille varattuna!
 - marjo