Toisen viikon mietteitä ja uusiin haasteisiin valmistautumista

Toinen viikko pyörähti käyntiin täällä Athi river - keskuksella pilvisissä merkeissä, itse asiassa joka päivä on ollut pilvistä, mutta sadetta emme ole saaneet vielä kokea. Olemme tällä viikolla tehneet enemmän käytännön töitä kuin viime viikolla. Esimerkiksi torstaina menimme siivoamaan paikallisen kylän, Makutanon, pääkatua ja samalla näyttämään Jumalan rakkautta konkreettisella tavalla kyläläisille. Siinä siivotessa pohdimme yhdessä sitä, että onko siivoamisellemme mitään vaikutusta? Koska ainakin täällä on tapana heittää vain roskat kadulle välittämättä siisteydestä ollenkaan. Kuinka kertoa paikallisille, että on parempiakin tapoja kuin vain jättää jätteet kadulle? Miten saada aikaan muutos, mikä vie kohti järkevämpää asumista? Sitä jäimme pohtimaan ja toivottavasti saamme osoittaa esimerkillä kuinka pienillä asioilla saa muutosta aikaan.

Keskiviikkona saimme kuulla opetusta siitä, kuinka etenkin afrikkalaiset voisivat syödä paljon enemmän viherkasveja, joita heidän takapihoillaan kasvaa jo valmiiksi. Kanadalainen Dale kertoi meille erilaisten kasvien ravintoarvoista ja miten tietyt ruokatuotteet ovat paljon ravitsevampia ihmisen keholle kuin toiset. Näin kuulemma ratkeaisi monen äärimmäisessä koyhyydessä elävän afrikkalaisen ruoan tarve, koska monesti ravintoarvoltaan peremmat kasvit ovat halpoja ja helppo kasvattaa. Samalla saimme uutta näkökulmaa omiinkin ruokailutottumuksiin.


Torstaina illalla saimme hieman rentoutua, kun keskuksella asua hollantilaiskenialainen pariskunta kutsui meidät luokseen kylään. Saimme juoda limsaa ja kahvia ( ne, jotka siitä tykkäävät), syödä sipsejä sekä katsoimme elokuvan. Ainakin itselleni tuli tarpeeseen unohtaa hetkeksi missä on ja vain keskittyä nauttimaan elokuvasta ja ystävistä.

Perjantaina menimme samaan orpokotiin, jossa vierailimme jo viime viikolla ja autoimme siellä käytännön jutuissa. Lauantaina taasen saimme olla mukana paikallisessa kids' action dayssä, kun 20 lasta tuli keskukselle. Esitimme heille draamoja ja meillä oli varattuna leikkejä. Lapset olivat innoissaan polttopallosta, kun hoksasivat leikin säännöt. Monet lapset tulivat oloista, joita itse en edes osaa kuvitella: rikkinäiset vaatteet ja kengät, ruokaa kerran päivässä, eikä kunnollista luku - tai kirjoitustaitoa. Mutta oli mahtavaa nähdä kuinka iloisia ja onnellisia he silti ovat.

Saimme vasta tällä viikolla tietää, että tämän keskus on keskittynyt lapsiin. En oikein tiedä miksi emme ole sitä aikaisemmin hoksanneet kaikkien meidän kouluvierailuiden ja keskuksella toimivan esikoulun puolesta. Myös maanantaina täällä alkava DTS(sama koulu, jota me nyt käymme)on keskittynyt lapsiin. Ollaan myös tavattu uusia DTS-oppilaita ja puolet heistä tulee tänne länsimaista. Vaatii todella rohkeutta tulla 18-vuotiaana länsimaalaisena Afrikkaan kuudeksi kuukaudeksi. Minusta itsestäni ei olisi ollut siihen sen ikäisenä. En tiedä kyllä olisiko vieläkään. Täällä silti ollaan nytten se kaksi kuukautta!

Olemme huomanneet että suurin osa kenialaisista uskovat Jumalaan vilpittömin sydämin, mutta monelta uupuu henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa. Olemmekin yrittäneet rohkaista nuoria etsimään henkilökohtaista suhdetta Luojaamme ja etsimään hänen suunnitelmaansa juuri heidän elämäänsä. Meidän rukouksena onkin ollut, että olisimme voineet olla jakamassa nuorille sitä yhteyttä Jumalan kanssa mikä meillä jo on. Näyttämässä esimerkkiä miten Jumala voi kuljettaa, kun antaa elämänsä hänen käyttöönsä. 


Viikon yksi kohokohta oli, kun kävimme katsomassa leijonia paikallisessa "eläintarhassa". Ajoimme joitakin kilometrejä pientä mutkaista tietä keskelle - ei mitään. Löysimme sieltä aitauksia, joissa oli eri eläimiä: puhveleita, strutseja, korppikotka, gepardeja ja leijonia! Eläimet oli laitettu pieniin häkkeihin tai aitauksiin, joissa niillä ei ollut kovin paljon tilaa liikkua. Joku kävi silloin tällöin ruokkimassa niitä mutta muuten ne elivät yksikseen aidaittuina. Pääsimme muun muassa aivan lähelle leijonaa, siihen olisi voinut jopa koskea. Myöhemmin kuulimme, että eläimet omistaa Kenian oikeusministeri.

Maanantaina on vapaapäivä ja sen jälkeen olemme lähdössä täältä keskukselta. Suuntaamme kulkumme masai-heimon pariin Nairobin pohjoispuolelle. Meidän mukaamme lähtee yksi keskuksen henkilökunnan jäsen, joka vie muitakin ryhmiä heimon pariin. Emme tiedä paljonkaan mikä meitä odottaa mutta avoimin mielin ollaan menossa. Uusia haasteita ja kokemuksia kohti. Ei sitä koskaan tiedä mitä seikkailuja Taivaan Isällä on meille varattuna!
 - marjo 


 

Viikko takana, monta edessä!!

Noniin, reissumme on alkanut! Innostunut joukkomme kokoontui Helsinki-Vantaan lentokentälle maanantaina 19.9 ja matkaa ensimmäiselle etapille, Nairobiin, tehtiin yli 16h. Lensimme Keniaan Lontoon kautta, jossa vaihdoimme lentokonetta. Saapuessamme Kenian lentokentällä, meitä vastassa olivat paikalliset missionuoret afrikkalaisen minibussin kera. Kenialaiseen kulttuuriin tutustuminen alkoi heti lentokoneesta ulos astuttaessa. Rento elämänmeno, erilainen arkkitehtuuri ja kiinnostus "musunguja" (valkoihoisia) kohtaan tulivat heti vastaan Nairobin kaduilla. Matkasimme noin 50 km päähän Nairobista maaseutu alueelle Missionuorten Athi River-keskukselle.

Keskus, jossa majailemme nämä ensimmäiset viikot on tosi siisti. Huoneista ei vielä toistaiseksi ole löytynyt ylimääräisiä kavereita, pihassa ei seikkaile roskia, kuten muualla näkee ja ulkohuussissa on melkein ilo käydä. Vettä on riittänyt sekä peseytymiseen, pyykinpesuun että juomavedeksi. Tästä olemme olleet erittäin kiitollisia. Keskuksen henkilökunta on todella välitöntä ja ystävällistä. Olemme ruokailleet, rukoilleet ja tehneet töitä yhdessä paikallisten kanssa. On ollut todella antoisaa huomata kuinka voimme kokea uskonyhteyttä ihmisten kanssa, joilla on aivan erilainen kulttuuri ja elämäntausta. Henkilökunnalla on myös palava halu levittää evankeliumia rakkauden ja käytännön teoilla julistuksen lisäksi.

Olemme saaneet nauttia joka päivä monimuotoisesta luonnosta kuivuudesta huolimatta. Täällä voi törmätä kirahveihin, apinoihin, gaselleihin, värikkäisiin lintuihin ja liskoihin ja muihin Afrikan luontokappaleisiin. On ollut hämmästyttävä nähdä kuinka pienenkin sateen sattuessa luonto alkaa viheriöimään. Pienen pieni sadekuuro on siis saapunut kerran täällä olomme aikana. Kunnon sadetta täällä ei ole ollutkaan puoleen vuoteen.

Viikko on kulunut pääasiassa kouluja kiertäessä: ala-asteilla, kuurojen sisäoppilaitoksessa, tyttöjen lukiossa sekä orpokodissa. Kaikkialla olemme saaneet todella lämpimän vastaanoton ja olemme saaneet levittää ilosanomaa Jeesuksesta draamojen, puheiden, leikkien ja erilaisten käytännöntöiden kautta. Samalla olemme saaneet henkilökohtaisesti kohdata ihmisiä niin pieniä, kuin vähän isompiakin. Tiimi on saanut haastaa itseään, ja olemme saaneet huomata miten täynnä olemme lahjakkaita näyttelijöitä, puheiden pitäjiä sekä lastenhoitajia ja heidän kanssaan leikkijöitä.

Päivärytmi liikkuu paljolti auringon mukaan. Me suomalaisetkin olemme kerrankin ajoissa nukkumassa. Parhaimmillaan jo yhdeksältä illalla untenmailla.

Viikon mietteitä:

Paikallisella orpokodilla käynti oli todella mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Orpokodilla meidät jaettiin eri toimialueisiin ja sain olla Sennin kanssa auttamassa pienten vauvojen hoidossa, ikähaitarilta lapset olivat 3kk-1v3kk väliltä. Ryhmään kuului kahdeksan lasta, joiden hoitovastuu oli yhdellä hoitajalla. Palkkaa orpokodin työntekijät saavat n.45 € kuukaudessa. Minuun teki todella vaikutuksen se, kuinka rakkaudella ja kärsivällisesti hoitaja kohteli lapsia vaikka työtä oli paljon, pitkä päivä töissä, ja huomiota yhdelle lapselle ei riittänyt paljonkaan. Samalla tuli mieleen, kuinka huutavaan tarpeeseen Suomessa mm. roskiin heitetyt kestovaipat olisivat täällä. Vaippojen kuntoa ei pysty edes kuvailemaan.

Pienet orpovauvat veivät todella sydämen heitä viihdyttäessä, kylvettäessä ja syöttäessä. Lapsista aisti todellisen rakkauden kaipuun. Jotkut heistä olivat niin apaattisia, että sylissä pitäminen ja juttelu eivät tehneet heihin mitään vaikutusta.

Minulle jäi erityisesti mileen pieni poika, joka todella janosi rakkautta. Hän istui vaikka kuinka kauan sylissäni pää rintaani vasten silmät kiinni ja kuunteli kun hyräilin hänelle hiljaa. Välillä sormeillen pienillä käsillä ristiä, joka riippuu kaulassani. Siinä istuessa tajusin kuinka paljon Jumala noita pieniä rakastaa. Jos minä pystyn edes vähän tuntemaan hellyyttä ja rakkautta heitä kohtaan, kuinka paljon enemmän Taivaan Isä tuntee niin heitä ja meitä kaikkia kohtaan. Samalla mietin sitä, kuinka meillä tulisi olla Jumalan edessä samanlainen asenne kuin tällä pienellä pojalla. Janota rakkautta, jota Jumala haluaa meille antaa. Olla niin lähellä, istua Isän sylissä, että voimme kuulla sydämen lyönnit, ymmärtää ja nähdä Jumalan tahdon. Siinä saamme täyttyä rakkaudella mistä antaa ja jakaa muille.

Oli haikeaa jättää kaikki suloiset lapset orpokodille. Henkilökunnan kiitollisuus avustamme lämmitti sydäntä ja päivän jälkeen todella tuntui siltä, että oli pystynyt olemaan avuksi ja hyödyksi monelle ja saanut jakaa Jumalan rakkautta monin eri tavoin. Mikä parasta olemme menossa vielä auttamaan orpokodille uudestaan tällä viikolla.

- Iisa-Mari

Kuurojen sisäoppilaitoksessa Machakoksessa kohtasin tytön nimeltä Zahara, joka oli päässyt opiskelemaan lukion ensimmäiselle luokalle onnistuttuaan hyvin kokeissa, joissa monet tiputetaan pois mahdollisuudesta saada ylempää koulutusta. Hän asui kaukana kotoaan, hänellä oli iso perhe Pohjois-Keniassa. Kommunikoimme kirjoittaen, Kenialaiset osaavat hyvin englantia. Sain rukoilla hänen puolestaan.

Eräs toinen oppilaista oli koskettunut niin paljon Robinin todistuksessa jakamasta Raamatun jakeesta Joh 3:16, että hän tuli pyytämään lisää jakeita meiltä, joita hän kirjoitti käteensä. Rukoilimme myös hänen, ja monien muiden oppilaiden kanssa. Nämä kohtaamiset vaikuttivat minuun syvästi.

Lapset myös esittivät meille omia esityksiään. Kuurot oppilaat esittivät tanssi ja musiikki esityksiä osoittaen huikeaa rytmitajua ja lahjakkuutta.

Tuntuu, että lapset täällä arvostavat koulunkäyntiä aivan eri tavalla kuin Suomessa. Vaikka koulupäivät ovat pitkiä, ne voivat alkaa jo kuuden aikaan aamulla ja päättyä vasta kuudelta illalla.

Mutta silti lapset ovat joka päivä innoissaan oppimassa. Meidätkin lapset ottivat tosi innolla vastaan ja jaksoivat seurata draamat, sketsit ja puheet. Lapset myös halusivat toivottaa meidät tervetulleiksi esittämällä meille itse tanssia ja laulua.

- Senni

 

Kenia kutsuu

Hei!

Olet nyt lukemassa Ruurikkalan Keniaan lähtevän tiimin blogia! Lähdemme syyskuun 19.päivä kahdeksi kuukaudeksi Keniaan tekemään avustus- ja lähetystyötä. Menemme työskentelemään paikallisten Missionuorten ja lähetystyöntekijöiden avuksi Nairobiin ja Mombasaan. Tarkoituksemme on tehdä Jumalaa tunnetuksi Keniassa ja kohdata paikallisia ihmisiä. Tiimiimme kuuluvat: Joona Rantanen, Marjo Mathlin, Senni Hauta-aho, Robin Anttila, Iisa-Mari Reponen, Aku Ylänne, Amy Fullerton ja Mitja Piipponen.

Haluamme Blogissamme kirjoittaa Teille mitä matkallamme kohtaamme. Kerromme tilanteista, ihmisistä, Keniasta, meistä ja suuresta Jumalasta. Toivomme välittävän Teille pienen kuvan tiimimme työstä ja sitä kautta yhden Afrikan maan tilanteesta ja elämän menosta. Tarkoituksemme on päivittää blogia mahdollisimman usein, ainakin viikoittain, jos vain pääsemme nettiyhteyden äärelle.

Tällä hetkellä olemme Missionuorten keskuksella Evijärvellä valmistautumassa viikon päässä häämöttävään lähtöön. Lento lähtee Helsinki-Vantaalta noin kuuden aikaan maanantai illalla. Lennämme Lontoon kautta Nairobiin, jossa lento on aikaisin tiistai aamulla. Käytännön järjestelyjä on vielä paljon: paljon pakattavaa, malarialääkitykset kuntoon, rahanvaihtoa dollareiksi,  yhteydenpitoa kontakteihimme Keniassa sekä paljon pieniä asioita mitä tulee hoitaa. Torstaina tiimiämme on tulossa haastattelemaan Ilkka-lehden toimittaja. He tekevät reissustamme jutun Etelä-Pohjanmaan suurimpaan lehteen. Olemme myös valmistautuneet rukoilemalla Kenian ja matkamme puolesta. Jännitystä on jo ilmassa. Kohta mennään!

Voit ottaa yhteyttä meihin sähköpostin jnrantanen@gmail.com tai blogin kautta.
Katsotaan minne Jumala meidät johdattaa!